"Katso minua,kohdista rakkautesi minuun. " Katson sinua, kosken sinua, viillän ihoasi terällä. Olen olemassa vain sinulle, ei ole ketään muuta, vain sinä. Pian punainen veresi virtaakin valtoimenaan, saaden sinut kauhistumaan.

Näen kauhun alkavan saapua silmiisi, oloni on mitä parhain. On minun aikani saada mitä tahdon, tiedän että tahdot auttaa minua.

Tiedän, tulet pistämään vastaan mutta ei se haittaa, se vain vahvistaa kiintymystäni sinuun.

Vaatekappale kerrallaan, ne lähtevät päältäni pois.

Yksitellen. Hitaasti. Härnäten.

Näetkö kateellisten ihmisten silmin vai voitko iloita kanssani?

 

Niin nopeasti suru hälvenee ja tilalle astuu viha.

Viha, joka on paljon voimakkaampi kuin suru,

suru on pelkkä kuiskkaus siihen verrattuna.

Viha, joka on huutanut sisälläni kauan vapauteen.

Tunnen kuinka se alkaa ottamaan minusta kiinni,

se valtaa ajatukseni,se vie minut mukanaan,

ottaa hellään syleilyynsä, kaikki on hyvin.

Mutta minä tuhoan, tietämättäni.

Kun viha hellittää, tilalle astuu taas suru jonka edessä olen voimaton.

Se kietoo minut pilviinsä, ja kaikki vika on taas minussa.

"Vielä jonain päivänä tulen olemaan terve," hän ajattelee lähtiessään kohti juna-asemaa. "Tulen elämään ilman pelkoja, ahdistusta, masennusta,kaikkea nuita mielellehaitallisia sairauksia, jotka minulla pahenivat tai jopa ilmenivät suhteen aikana." Hän huomaa olevansa ajoissa, häneen alkaa tulla raivoa, niinkuin joka kerta kun hän alkaa miettimään eroaan, aiempaa suhdettaan, sairastumistaan. Hän istuu alas, katselee ympärilleen, ihmisiä ei ole vielä kuin muutama odottamassa, ihme onhan nyt perjantai, sytyttää tupakkansa ja vaipuu ajatuksiinsa.

"Silloin kun tutustuimme, hän oli todella ihana, en olisi voinut koskaan uskoa hänestä sellaista puolta, tai mitään tämmöistä vastaan tulevaksi. Alku meni siis hienosti, mitä nyt silloin jo kummaksuin hiukan hänen äitiään jolta poikansa piti jopa pyytää lupa saada mennä yöksi silloiseen kämppäämme, mutta se meni minun päässäni sen piikkiin että se nainen oli uskovainen, päällepäin jo näkee että ei niillä kaikki ihan kohdillaan ole. Hänen äidistään huolimatta suhde eteni, katkesi, hänen äitinsä takia, ja taas eteni. Sitten sain tietää hänestä mukavan seikan, olisi vankilatuomio edessä, pituudesta ei vielä niin varmuutta.." "-Miltä se sinusta tuntui kun sait siitä kuulla?" "Pahalle,voiko sanoa tottakai,en tiedä mutta pahalle, se tuli sen verran yllättäen, saada toisesta tietää sellainen puoli mistä ei ole aiemmin ollut edes tietoa. Mutta en tällä hetkellä ihmettele ko. henkilöstä yhtään mitään, mitä nyt uutta tietoa siis on saanut, ja kyllä sitä vaan on tullut kuultua mutta mikään ei enään tule yllätyksenä."

"Tuomion istumisen jälkeen muutimme sitten siis yhteen, hankeimme oman asunnon, otimme asuntolainaa, kaikki oli niin ihanaa. Ai niin, paitsi että minä olin lääkenarkomaani johon "jouduin" itse hakemaan apua. Asiasta tuli mainittua useampaan otteeseen mutta minulle tokaistiin takaisin että ei se mitään riippuvuuttaa ole. Mutta oireet kyllä sanoivat muuta, hikoilin - vapisin/tärisin - tuli kipuja, sätkein, olin pahalla tuulella yms. Otin siis yhteyttä paikalliseen a-klinikkaan ja aloitin avohoidon jonka avulla sitten pääsinkin lääkkeistä eroon." " Miten sinä päädyit sellaisiin lääkkeisiin?" "Sain silloiselta puolisoltani ensimmäisen, siihen sitä sitten jämähti. Puolen vuoden ajan otin pilleriä toisensa perään kunnes heräsin todellisuuteen, olot alkoivat käydä ilman lääkkeitä todella tuskalliseksi, oli pakko päästä irti. Puolisoni oli yllättynyt että olin todella riippuvainen, että uskalsin hakea apua. Riippuvuus oli minulle kuitenkin aika iso asia. Ja on edelleen."

"Hän teki minut myös itsestään tavallaan riippuvaiseksi. Ennen suhteen alkua minulla oli masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistusta, mutta ne pahenivat todella pahasti suhteen aikana. Suhteen loppupuolella aloin vasta hahmottaa miten paljon suhde oli minua muokannut. En uskalla edelleenkään olla kovin ihmisten kanssa tekemisissä, koska hänen seurassaan opein että minun ei ole sallittavaa olla toisten kanssa tekemisissä, eikä varsinkaan miespuolisten, mutta ongelma lie aina oli siinä että tulin/tulen paremmin toimeen miespuolisten kanssa kuin naisten" "Miksi tulet paremmin miesten kanssa toimeen?" "En tiedä miksi se menee niin mutta se on aina mennyt niin.. Heidän kanssaan pystyy olemaan paremmin oma itsensä. Siihen oli suurinpiirtein kysysttävä lupa aina jos tahdoin jotain ihmistä tavata, tai tehdä jotain. On toki helpottanut hivenen, että pystyy joidenkin ihmisten kanssa puhumaan ja  olemaan oma itsensä, tapaamalla ihmisiä varmaan tulen pääsemään tästä, ehkä minusta tulee taas yhtä sosiaalinen kuin ennen suhdetta ja suhteen alkupuolella, tai ainakin minä toivon niin." "Miten koit että hän teki itsesi hänestä riippuvaiseksi?" "No esimerkiksi en osannut tehdä mitään oikein, se oli aina hän joka osasi asiat hoitaa, loppujen lopuksi se meni siihen että en uskaltanut hoitaa omia asioitani, en pystynyt vastaamaan puhelimeen jos joku soitti, en uskaltanut avata ovea jos joku soitti ovikelloa, en uskaltanut lähteä yksin mihinkään. Tunsin olevani todella huono ihminen, että kaikki vika oli minussa, että minun oli muututtava, oli myötäiltävä toista, miellytettävä."

"Suhteen loppupuolella minulle nousi uhma, omaksitahdoksi sitä myös kutsutaan. Aloin sanomaan asioissa vastaan, siitä tuli tottakai riitaa. Aloin mennä omia teitäni, kokeilemaan mihin kaikkeen sitä todellisuudessa pystyykään, ja oli yllättävää huomata että tämä tyttö pystyy todellisuudessa mihin vain kunhan asiaan rupeaa. Uskaltauidin ensimmäistä kertaa junaan, nyt kuljenkin sillä viikottain. Uskaltauduin tapaamaan uusia ihmisiä, nautin siitä paljon, vaikka en aina heidän seurassaan mistään puheliammasta päästä ole, toivon että he ymmärtävät miksen, mutta kun ollemme jutelleet esimerkiksi mesessä, uskoisin että he tietävät että en todellisuudessa ole niin hiljainen. Uskaltauduin ajattelemaan itse, mutta olen edelleen hiukan hukassa sen suhteen että millainen olen, mutta uskoisin että se selviää minulle ajan kanssa.. Uskallan lähteä yksin lenkille, tuosta vaan miettimättä asiaa, koirista on suuri turva ja eläimistä palon seuraa. Toisinaan tuntee että kukaan ei välitä, on täysin yksin, silloin sitä muistaa ettei olekkaan yksin, on aina nuo neljä nappisilmää jotka rakastavat ehdottomasti. Olen uskaltanut alkaa hengittämään, nauttimaan raikkaasta ilmasta jonka tunnen menevän keuhkoihin. Voisin sanoa,että olen alkanut uskaltaa elämään näinkin nopeasti, mutta koen sen vain positiivisenä asiana, en vain halua että niinsanotusti etenen liian nopeasti ja otan sitten takapakkia. Nyt on vain kausi meneillään, että tunnun eristäytyvän kaikesta, en ole lainkaan sosiaalinen. Käyn kyllä kaverillani, mutta siihen se sosiaalisuus melkein jääkin.. Kuten sanottu, minussa on monia puolia jotka vaihtelevat kausittain."

Juna saapuu, hän astuu sisään, yrittää päästä ahdistavista ajatuksista eroon, eihän se niin mene. Ajatukset jäävät hänen mieleensä, hän antaa niiden mennä mielessään omaa vauhtia. Hän havahtuu kun kysytään minne ollaan matkalla, maksaa lipun, palaa takaisin menneisyyteen. Hän tietää, että menneisyys tulee vaivaamaan hänen elämäänsä vielä hyvän aikaa. Hän tietää, että hänelle on jäänyt traumoja. Hän myös tietää että selviää hengissä. "Tämä on minun elämäni, saan tehdä mitä haluan" hän ajattelee, nousee junasta ja lähtee kohti terapeuttinsa tiloja, hymyilee katsellen ihmisiä jotka säntäävät junasta pois ja junaan.

"Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on, unelmia, mitä tahdot elämältäsi?" " Tällä hetkellä ei ole pahemmin muuta, kuin tahdon tulla terveeksi tai edes terveemmäksi, ajan kanssa. Aika myös näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, en suunnittele asioita turhaan, otan ne vastaan sellaisina kun ne on tullakseen, täten en myöskään pety turhaan. Tiedän,että kun olen hänestä vihdoin päässyt irti, voin aloittaa oman elämän ja minusta on siihen. "

Eilen söin paljon,voisin sanoa että jopa liikaa. Mutta myöhemmin kun kirjoittelin ylös mitä söin,huomasin että se oli melkeinpä sama määrä mitä "normaalisti ihmiset syövät".

-Tupla(king size),nuudeli pussi * 2,ei mitään isohkoja pusseja olleet,muutama pala minttukrokantti suklaata.

Aamusta söin heti ensimmäisen nuudelipussin, se tuntui ahdistavalle mutta oli kauhea himo syödä,klo 11 aamusta ei ole yleensä minulle se aika syödä - yleensä aamuisin ei tule syötyä mitään,muutama keksi ehkä kahvin kera. Iltapäivän aikana ähdin naamaan sitä suklaata,se oli todella,todella hyvää,mutta,siitä tuli huono-omatunto,ei sitä iloa kauan kestänyt. Ja illalla vielä toinen nuudeli pussi juustolla höystettynä kohti mahaa.

Syöminen on ollut mulle tosi nuoresta asti ongelma,12-13vuotiaana sairastin ensimmäisen kerran syömishäiriötä. Ala-asteella lapset ovat julmia, sain kuulla painostani,vaikka en ollut edes lihava olin normaali painoinen,siitä kun kehityin nopeammin kuin muut. Aloin kasvissyöjäksi,mutta sitten syöminen jäi koko ajan vähemmälle. Siitä se jäi päälle, suhtautumiseni ruokaan ei ole koskaan ollut,eikä ole nytkään normaali. Menee aikoja kun en syö lainkaan,mutta sitten tulee aika jolloin syön hiukan,toisinaan jopa paljon. Mutta juurikin edellä mainittu ruoka määrä on minulle paljon,en ole tottunut syömään tuollaista määrää päivässä. Mutta järjellä ajateltuna,tuo on lähellä normaalin ihmisen päivän ruokamäärää mitä syövät,mutta sekin sitten taas,että en osaa oikein päättää jääkö se sen "rajan" alle vai meneekö jopa päälle. Syömättä oleminen on minulle parasta, mutta silloin saattaa tulla pieni hassu ajatus siitä että syömättä ei jaksa kauan. Mandariini päivässä on hyvä. En laske kaloreita enään, yhteen väliin niitä tuli laskettua koko ajan,kaikesta,kalorimäärä ei saanut ylittää 1000kaloria/pvä. Siitä onneksi pääsi eroon,ei kylläkään ollut kovin helppoa mutta..

Toisilla syömishäiriö on vielä pahempaakin, uskoisin että se on itelläni vieläpä suhteellisen lievää. Laskin painoindeksi.org sivulla omani ja tulos on : Painoindeksi on: 16,4 - Merkittävä alipaino , On outoa että en pidä itseäni merkittävän alipainoisena,tai edes laihana. Toisinaan saatan olla omasta mielestäni hoikka. Painan tällä hetkellä 42kg äskeisen puntarilla käynnin mukaan,kilo on tullut painoa lisää. En ala siitä tällä hetkellä stressaamaan,mutta voi olla että jopa tuo yksi vaivainen kilo saa minut ahdistumaan ja tuntemaan itseni lihavaksi.

Ihannoin laihoja ihmisiä, mallit ovat yleensä aina laihoja, se asettaa nuorille ja muutenkin paljon paineita omasta ulkonäöstä, miksei mainoksissakin esimerkiksi voisi olla ihan täydellisen tavallisia ihmisiä, ihovirheineen, epätäydellisine hampaineen yms? Miksi niiden ihmisten tulee olla aina niin täydellisiä. Toki,hammastahna mainoksessa ihmisellä tulee olla hienot hampaat,mutta voisihan niissäkin edes pieni särö olla?

Ihannoin luita. Kuten aiemmin tuossa sanoinkin laihoista ihmisistä. itsessäni ihailen kuinka solisluuni,ranteeni,"lantionluut",kylkiluut yms näkyvät selvästi,osa vähän vähemmän mutta voisi sanoa että näkyvät melkein täydellisesti, toki rasvaa olisi vielä poltettavana hiven,mutta jaksaakko nähdä vaivaa kun on nyt jo suht kivan näköinen? On ihmisiä jotka kauhistelevat heitä joilla luut näkyvät,mutta on myös ihmisiä jotka ihannoivat tätä. Onko se sitten sairasta? Ei minun mielestäni, se on paljon terveellisempää olla kiinnostunut esim laihoista tytöistä kuin eläimistä. Se taas voi olla jonkun muun mielestä ok,mutta minusta se on sairasta.

Vaikka on laiha,syöminen on ongelma,vaikka välillä on syömättä ja sillä vahingoittaa (tietämättään tai tietoisesti) kehoaan,voi silti olla hyvinvoiva ja jaksava. Itseni on vain muistettava,pakotettava itteni välillä syömään. Mutta onneksi se ruoka maistuu aina ajoittain paremmin