"Vielä jonain päivänä tulen olemaan terve," hän ajattelee lähtiessään kohti juna-asemaa. "Tulen elämään ilman pelkoja, ahdistusta, masennusta,kaikkea nuita mielellehaitallisia sairauksia, jotka minulla pahenivat tai jopa ilmenivät suhteen aikana." Hän huomaa olevansa ajoissa, häneen alkaa tulla raivoa, niinkuin joka kerta kun hän alkaa miettimään eroaan, aiempaa suhdettaan, sairastumistaan. Hän istuu alas, katselee ympärilleen, ihmisiä ei ole vielä kuin muutama odottamassa, ihme onhan nyt perjantai, sytyttää tupakkansa ja vaipuu ajatuksiinsa.

"Silloin kun tutustuimme, hän oli todella ihana, en olisi voinut koskaan uskoa hänestä sellaista puolta, tai mitään tämmöistä vastaan tulevaksi. Alku meni siis hienosti, mitä nyt silloin jo kummaksuin hiukan hänen äitiään jolta poikansa piti jopa pyytää lupa saada mennä yöksi silloiseen kämppäämme, mutta se meni minun päässäni sen piikkiin että se nainen oli uskovainen, päällepäin jo näkee että ei niillä kaikki ihan kohdillaan ole. Hänen äidistään huolimatta suhde eteni, katkesi, hänen äitinsä takia, ja taas eteni. Sitten sain tietää hänestä mukavan seikan, olisi vankilatuomio edessä, pituudesta ei vielä niin varmuutta.." "-Miltä se sinusta tuntui kun sait siitä kuulla?" "Pahalle,voiko sanoa tottakai,en tiedä mutta pahalle, se tuli sen verran yllättäen, saada toisesta tietää sellainen puoli mistä ei ole aiemmin ollut edes tietoa. Mutta en tällä hetkellä ihmettele ko. henkilöstä yhtään mitään, mitä nyt uutta tietoa siis on saanut, ja kyllä sitä vaan on tullut kuultua mutta mikään ei enään tule yllätyksenä."

"Tuomion istumisen jälkeen muutimme sitten siis yhteen, hankeimme oman asunnon, otimme asuntolainaa, kaikki oli niin ihanaa. Ai niin, paitsi että minä olin lääkenarkomaani johon "jouduin" itse hakemaan apua. Asiasta tuli mainittua useampaan otteeseen mutta minulle tokaistiin takaisin että ei se mitään riippuvuuttaa ole. Mutta oireet kyllä sanoivat muuta, hikoilin - vapisin/tärisin - tuli kipuja, sätkein, olin pahalla tuulella yms. Otin siis yhteyttä paikalliseen a-klinikkaan ja aloitin avohoidon jonka avulla sitten pääsinkin lääkkeistä eroon." " Miten sinä päädyit sellaisiin lääkkeisiin?" "Sain silloiselta puolisoltani ensimmäisen, siihen sitä sitten jämähti. Puolen vuoden ajan otin pilleriä toisensa perään kunnes heräsin todellisuuteen, olot alkoivat käydä ilman lääkkeitä todella tuskalliseksi, oli pakko päästä irti. Puolisoni oli yllättynyt että olin todella riippuvainen, että uskalsin hakea apua. Riippuvuus oli minulle kuitenkin aika iso asia. Ja on edelleen."

"Hän teki minut myös itsestään tavallaan riippuvaiseksi. Ennen suhteen alkua minulla oli masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistusta, mutta ne pahenivat todella pahasti suhteen aikana. Suhteen loppupuolella aloin vasta hahmottaa miten paljon suhde oli minua muokannut. En uskalla edelleenkään olla kovin ihmisten kanssa tekemisissä, koska hänen seurassaan opein että minun ei ole sallittavaa olla toisten kanssa tekemisissä, eikä varsinkaan miespuolisten, mutta ongelma lie aina oli siinä että tulin/tulen paremmin toimeen miespuolisten kanssa kuin naisten" "Miksi tulet paremmin miesten kanssa toimeen?" "En tiedä miksi se menee niin mutta se on aina mennyt niin.. Heidän kanssaan pystyy olemaan paremmin oma itsensä. Siihen oli suurinpiirtein kysysttävä lupa aina jos tahdoin jotain ihmistä tavata, tai tehdä jotain. On toki helpottanut hivenen, että pystyy joidenkin ihmisten kanssa puhumaan ja  olemaan oma itsensä, tapaamalla ihmisiä varmaan tulen pääsemään tästä, ehkä minusta tulee taas yhtä sosiaalinen kuin ennen suhdetta ja suhteen alkupuolella, tai ainakin minä toivon niin." "Miten koit että hän teki itsesi hänestä riippuvaiseksi?" "No esimerkiksi en osannut tehdä mitään oikein, se oli aina hän joka osasi asiat hoitaa, loppujen lopuksi se meni siihen että en uskaltanut hoitaa omia asioitani, en pystynyt vastaamaan puhelimeen jos joku soitti, en uskaltanut avata ovea jos joku soitti ovikelloa, en uskaltanut lähteä yksin mihinkään. Tunsin olevani todella huono ihminen, että kaikki vika oli minussa, että minun oli muututtava, oli myötäiltävä toista, miellytettävä."

"Suhteen loppupuolella minulle nousi uhma, omaksitahdoksi sitä myös kutsutaan. Aloin sanomaan asioissa vastaan, siitä tuli tottakai riitaa. Aloin mennä omia teitäni, kokeilemaan mihin kaikkeen sitä todellisuudessa pystyykään, ja oli yllättävää huomata että tämä tyttö pystyy todellisuudessa mihin vain kunhan asiaan rupeaa. Uskaltauidin ensimmäistä kertaa junaan, nyt kuljenkin sillä viikottain. Uskaltauduin tapaamaan uusia ihmisiä, nautin siitä paljon, vaikka en aina heidän seurassaan mistään puheliammasta päästä ole, toivon että he ymmärtävät miksen, mutta kun ollemme jutelleet esimerkiksi mesessä, uskoisin että he tietävät että en todellisuudessa ole niin hiljainen. Uskaltauduin ajattelemaan itse, mutta olen edelleen hiukan hukassa sen suhteen että millainen olen, mutta uskoisin että se selviää minulle ajan kanssa.. Uskallan lähteä yksin lenkille, tuosta vaan miettimättä asiaa, koirista on suuri turva ja eläimistä palon seuraa. Toisinaan tuntee että kukaan ei välitä, on täysin yksin, silloin sitä muistaa ettei olekkaan yksin, on aina nuo neljä nappisilmää jotka rakastavat ehdottomasti. Olen uskaltanut alkaa hengittämään, nauttimaan raikkaasta ilmasta jonka tunnen menevän keuhkoihin. Voisin sanoa,että olen alkanut uskaltaa elämään näinkin nopeasti, mutta koen sen vain positiivisenä asiana, en vain halua että niinsanotusti etenen liian nopeasti ja otan sitten takapakkia. Nyt on vain kausi meneillään, että tunnun eristäytyvän kaikesta, en ole lainkaan sosiaalinen. Käyn kyllä kaverillani, mutta siihen se sosiaalisuus melkein jääkin.. Kuten sanottu, minussa on monia puolia jotka vaihtelevat kausittain."

Juna saapuu, hän astuu sisään, yrittää päästä ahdistavista ajatuksista eroon, eihän se niin mene. Ajatukset jäävät hänen mieleensä, hän antaa niiden mennä mielessään omaa vauhtia. Hän havahtuu kun kysytään minne ollaan matkalla, maksaa lipun, palaa takaisin menneisyyteen. Hän tietää, että menneisyys tulee vaivaamaan hänen elämäänsä vielä hyvän aikaa. Hän tietää, että hänelle on jäänyt traumoja. Hän myös tietää että selviää hengissä. "Tämä on minun elämäni, saan tehdä mitä haluan" hän ajattelee, nousee junasta ja lähtee kohti terapeuttinsa tiloja, hymyilee katsellen ihmisiä jotka säntäävät junasta pois ja junaan.

"Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on, unelmia, mitä tahdot elämältäsi?" " Tällä hetkellä ei ole pahemmin muuta, kuin tahdon tulla terveeksi tai edes terveemmäksi, ajan kanssa. Aika myös näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, en suunnittele asioita turhaan, otan ne vastaan sellaisina kun ne on tullakseen, täten en myöskään pety turhaan. Tiedän,että kun olen hänestä vihdoin päässyt irti, voin aloittaa oman elämän ja minusta on siihen. "